Kytky hevostelemassa 20.10.2005
Kirjoittanut Susanna
23.10.2005
Kytkyn hevosjaosto on jo vuosia ehdottanut yhdistyksen nimen
vaihtamista Kymen tietojen- ja hevostenkäsittely-yhdistykseksi.
Otimme taas hankkeessa askeleen eteenpäin järjestämällä
yritysvierailun Kouvolan Raviradalle.
Johtokunnallehan paikka on varsin tuttu, koska siellä on pidetty
useampikin kokous.
Raviradan portilla kohtasi 9 kytkyläistä. Mukavaa, että mukaan
oli uskaltautunut myös 3 jäsentä, jotka eivät olleet aikaisemmin
osallistuneet yhdistyksen toimintaan.
Kouvolan ravirata on monellakin mittarilla Suomen suurimpia.
Kouvola on valittu kahdesti vuoden raviradaksi ja kuninkuusravit
on järjestetty siellä kaksi kertaa. Seuraavan kerran ravataan
hevosten suomenmestaruudesta Kouvolassa vuonna 2007.
Joka kesäkuussa järjestettävään Kymi GP-kilpailuun
lennätetään huippuravureita ympäri maailmaa.
Valkealan Hevosystäväinseuran hallituksen jäsen Bo Lindholm
toimi isäntänämme. Pääsimme tutustumaan pääkatsomossa
sijaitsevaan tulospalveluun, jota esitteli Taisto Surakka.
Tuomaritornissa selvisi mikä merkitys raveissakin on
maalikameralla. Monelle osallistujalle käynti raveissa oli
ensimmäinen. Ihan uusi maailma ja sanasto avautui
tällä reissulla!
Bo kierrätti meidät vielä varikkoalueella ja sieltä kuulemma
kannatti hakea viime hetken vinkin ennen pelaamista.
Yritimme tietysti tarkkana kuunnella mitä alan miehet
varikolla kuiskivat.
Esittelykierroksen jälkeen siirryimme ravintolakatsomoon.
Ruokaillessa seurasimme ensimmäisiä lähtöjä vähän
verryttelynä ennen kuin otimme totokupongit esiin.
Porukkapeli tehtiin Kimmon ja Bon asiantuntemuksella.
No… saimme huomata, että asiantuntijatkin ovat
yllätettävissä. Useimmat kokeilivat totoamista
”ihan kivan näköinen heppa” tai ”tosi kiva nimi” –tekniikalla.
Voittoakin tuli, mutta eipä tainnut kukaan irtisanoutua
leipätyöstä jättipotin vuoksi. Ja ihan tarkennuksena: peliin
ei käytetty yhdistyksen varoja… ainakaan kovin paljoa.
Kiitokset Kimmolle illan järjestelyistä!
Seuraavista linkeistä mukaan ravimaailmaan:
www.kouvolanravirata.com
www.hippos.fi
www.hevosmaailma.net/Info/lyh_ravi.shtml