Narvan kuutamolla 5-7.10.2007

Kirjoittanut Susanna & Eeva
08.10.2007

Tämän vuoden Kuutamoristeily tehtiin Narvaan Kytkyn oman kokeneen matkanjohtaja Kimmon ohjastamana. Lähtöviiva löytyi Kotkan kantasatamasta perjantai-illan syyssateesta. Terminaali ei kyllä ollut lähelläkään Helsingin vastaavia, mutta kyllä me laivaan sitten tiemme löysimme. Laivalla ei ryysistä ollut, matkustajina olivat meidän kytkyläisten lisäksi lähes pelkästään rekkakuskeja. Laiva lähti klo 22 ja virittelimme matkatunnelmaa jonkin aikaa laivan ainoassa baarissa. Karaoke, yökerho ja bingo jäivät löytymättä.

Lauantai-aamuna saavuimme Sillamäkeen, joka nykyisin löytyy jopa kartoista. Laivasta pääsimme suoraan satamassa odottavaan bussiin. Nopean passintarkastuksen jälkeen suuntasimme keulan kohti Narvaan ja hotellin Kingin rehujen äärelle. Matkanjohtajamme olikin tehnyt erittäin huolellista työtä hotellivalinnan suhteen. Jo nimensä ja puitteittensa puolesta tämä hotelli oli juuri Kytkylle sopiva eikä sopivuutta yhtään huonontanut se, että se oli aikaisemmin toiminut hevostallina. Aktiivinen hevosjaosto siis toimi jälleen.

Aamiaisen jälkeen tutustuimme Narvan kaupunkiin pari tuntia kestävällä kiertoajelulla. Kaupungilla on mielenkiintoinen historia Venäjän rajanaapurina. Oppaamme jaksoi kertoa innostavasti menneistä ajoista. Kiertoajelun jälkeen olikin helppoa kierrellä Narvan ostoskeskuksissa, kun sääkin oli suosiollinen.

Illallinen nautittiin pitkän kaavan mukaan hotellin isossa salissa , joka muuttuikin illan myötä diskoksi.
Illan aikana ehdittiin pitää useitakin puheita ja malja kohotettiin Kytkyn ansioituneimman jäsenen syntymäpäivän kunniaksi.

Sään suosiessa edelleen sunnuntaina jäi vielä hyvin aikaa tutustua Narvan kaupunkiin: shoppailemalla, taidenäyttelyssä, venäjäksi opastetulla taxi-kiertoajelulla ja kuka mitenkin. Erityisesti venäjäksi vedetty opastettu kierros herätti muissa kytkyläisissä suorastaan kunnioitusta; reipas kytkyläinen ottaa tilanteet vastaan niin kuin ne tulevat.

Laivaan meno paluumatkalla sujui taas varsin jouhevasti. Vähän oli lipuista vajausta, mutta eivät virolaiset halunneet enää yhdenkään kytkyläisen jäävän maahan. Paluumatka synnytti Kytkylle uuden jaoksen, mutta se esitellään tarkemmin vasta syyskokouksessa ja pikkujouluissa. Myös sanktioita suunniteltiin vakavista rikkomuksista. Pahimmallaan voi uhata määräaikainen erottaminen jäsenyydestä, jos kajoaa kiellettyihin keskustelunaiheisiin. Osa porukasta otti kauneusunia matkan aikana, mutta jaksoimme myös kehittää yhdistyksen toimintaa erilaisin innovatiivisin ajatuksin.

Kiitos kaikille mukana olleille! Minne mennään seuraavaksi?